Kukkonen Oma seos

Naturcomin varta vasten tiloille suunniteltuja seoksia käyttävät luomutilalliset Helena ja Pasi Kukkonen, Ahon tila, Siikajoelta. Tila on keskittynyt naudanlihantuotantoon ja tilan pellot ovat olleet luomussa vuodesta 2009, sekä karja vuodesta 2015.

”Omilla seoksilla saadaan viljelyvarmuutta ja varmistetaan talvehtiminen. Lajikevalinta on erittäin tärkeää, siksi seokset suunnitellaan tarkoin ja valitaan parhaiten sopivat laji ja lajikkeet. Tilan pelloilla maalajeina ovat turve- ja kivennäismaat, joille suunnitellaan omat seoksensa kuten myös laidunmaille. ” -Pasi Kukkonen

Emoille korjataan säilörehu turvemailta kerran kesässä, jotta sadosta saadaan karkeampaa ja kuitupitoisempaa. Kivennäismaiden nurmilta korjataan kaksi satoa säilörehuksi nuorkarjalle, joille laadun on oltava huippuluokkaa.

”Seuraavia kasvukausia ei pystytä ennustamaan, joten huolellisella suunnittelulla varmistetaan sadon onnistuminen. ” -Helena Kukkonen

Nurmet perustetaan ensisijaisesti suojaviljaan. Pääasiallisesti käytössä on seosvilja, jonka sato puidaan tilan omaan käyttöön. Osalla alasta on käytössä suojaviljana vihantaherne, jossa on mukana tukikasvina hieman kauraa. Herneellä saadaan myös hyvin sidottua typpeä maahan ja se soveltuu ruokintaan erinomaisesti kokoviljasäilörehuna nurmirehun kanssa. Monipuolisilla sadoilla ja onnistuneilla laidunkausilla on saatu ennätyskasvuja aikaiseksi.

Ahon tilalla ollaan aina valmiita kokeilemaan uusia lajeja ja lajikkeita, jotta pystyttäisiin parantamaan huippusatoja entisestään.

 

Esimerkki tilalla käytettävästä seoksesta

Pasin kuminaseos

25 %   timotei Tenho
20 %  timotei Tryggve
10 %  ruokonata Retu
10 %  ruokonata Kora
10 %  nurminata Kasper
5 %    puna-apila SW Yngve
5 %    puna-apila Saija
5 %    alsikeapila Frida
5 %    valkoapila Jögeva4
5 %    kumina

 

Oma seoksen suunnittelu: https://naturcom.fi/oma-sekoitus/

 


Muita uutisia